lauantai 5. kesäkuuta 2010

Pikalainat - Eräiden kansanedustajien heikko asiantuntemus paljastui Kulutusluottolakien valiokuntakäsittelyssä

Tämä blogikirjoitus käsittelee Talousvaliokunnan mietintöä 10/2010 vp joka liittyy hallituksen esitykseen laeiksi kuluttajansuojalain muuttamisesta ja eräiden luotonantajien rekisteröinnistä sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.

Talousvaliokunnan kannanottoon ilmaisivat vastalauseensa kansanedustajat Toimi Kankaanniemi (KD), Matti Kangas (VAS) ja Markku Uusipaavalniemi (KESK).

Poiminta heidän vastalauseestaan:

Hallituksen tulee viipymättä valmistella lain muutos, joka johtaa pikaluottotoiminnan siirtymiseen normaalin pankkitoiminnan osaksi. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi niin, että kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvan pikaluottoyrityksen myöntämän lainan ottajalta edellytettäisiin aina käypä vakuus saamalleen pikaluotolle. Vakuus voisi olla esimerkiksi henkilötakaus tai reaalivakuus. Pankista ei lainaa saa ilman vakuutta. Näin tulisi olla myös pikalainojen osalta.

Lukekaapa tarkkaan nuo pari alinta riviä. Kansanedustajat Kankaanniemi, Kangas ja Uusipaavalniemi toteavat; Pankista ei lainaa saa ilman vakuutta. Mitenköhän tuon asian laita on? Ovatko kansanedustajat käyneet pankkien nettisivuilla tutustmassa palveluihin?

Itse löysin tieni pankkien nettisivuille. Katsotaanpa mitä sieltä löytyi.

Aktia Oyj

Aktian asiakkaana sinulla on nopea ja helppo ratkaisu rahantarpeeseen, Vakuudeton Käyttölaina. Luoton hakeminen ei edellytä vakuuksia ja luottosumman voi valita 2 000 ja 6 000 euron väliltä.

Svenska Handelsbanken AB

Luottorajasi voi olla 2 000 - 20 000 euroa ilman vakuuksia ja takaajia.

Nordea

Joustoluotolla rahoitat niin pienemmät kuin hieman suuremmatkin hankintasi heti ja maksat takaisin itsellesi sopivasti kuukausittain. Joustoluottoa saat yleensä ilman vakuutta 400 eurosta jopa 25 000 euroon saakka.

Tapiola Pankki

Ilman vakuuksia Omaluoton määrän voi sopia 3 000 - 10 000 euron välille.

Taitaa olla niin, että osa Talousvaliokunnan jäsenistä ei oikein tunne rahoitusalan nykytilannetta, mikä tietysti on valitettavaa kun heidän pitäisi päätöksillään muokata tulevaisuutta.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Sijoitusrahastot vuonna 2009

Selvittelin erityyppisten osakerahastojen tuottoprosentteja vuodelta 2009. Ei ole lainkaan yhdentekevää minkä rahastoyhtiön rahastoon sijoittaa, mutta oikean sijoitusajankohdan valinta taitaa olla vieläkin tärkeämpää.

Suomeen rekisteröidyt Suomeen sijoittavat osakerahastot vuonna 2009

5 parasta

1. Alfred Berg Small Cap Finland +87 %
2. Fondita Equity Spice +73 %
3. Danske Invest Suomi Kasvuosake +67 %
4. FIM Fenno +65 %
5. SEB Gyllenberg Small Firm +64 %

5 huonointa

1. SEB Gyllenberg Momentum +35 %
2. OP-Focus +39 %
3. Aventum HR Suomi +39 %
4. SEB Gyllenberg Finlandia +40 %
5. OP-Delta +41 %


Suomeen rekisteröidyt Pohjoismaihin sijoittavat osakerahastot vuonna 2009

5 parasta

1. eQ Pikkujättiläiset 2 K +118 %
2. Fondita Nordic Small Cap +110 %
3. Fondita Nordic Micro Cap +83 %
4. OP-Pohjola Pienyhtiöt +81 %
5. Arvo Nordic Value +73 %

5 huonointa

1. Nordea Pohjoismaat +50 %
2. Handelsbanken Pohjoismaat Selective +52 %
3. Ålandsbanken Nordic Value +54 %
4. Danske Invest Pohjoisen Parhaat +55 %
5. Aktia Nordic +55 %


Suomeen rekisteröidyt euroopanlaajuisesti sijoittavat osakerahastot vuonna 2009

5 parasta

1. FIM Visio +56 %
2. Fourton Hannibal +40 %
3. Danske Invest Eurooppa Osake +40 %
4. OP-Eurooppa Arvo +38 %
5. Handelsbanken Eurooppa Selective +36 %

5 huonointa

1. eQ Eurooppa Osinko 1 K +18 %
2. OP-Eurooppa Kasvu +19 %
3. Evli Europe +20 %
4. Ålandsbanken Europe Value +24 %
5. Tapiola Eurooppa +26 %


Suomeen rekisteröidyt maailmanlaajuisesti sijoittavat osakerahastot (ei toimialarahastot) vuonna 2009

5 parasta

1. Seligson Phoenix +73 %
2. Tapiola Tulevaisuus +51 %
3. Aktia Growth +48 %
4. Fondita 2000+ +48 %
5. FIM Mondo +45 %

5 huonointa

1. Ålandsbanken Global Value +16 %
2. Evli Global +19 %
3. Alfred Berg Global +22 %
4. OP-Maailma +22 %
5. Seligson & Co Global Top 25 Brands +25 %